Olimme melkein kuukauden automatkalla Euroopassa (palaan tähän aiheeseen myöhemmin), ja sillä välin kotona puutarha oli päässyt melkoisesti villiintymään. Robottileikkuri oli jäänyt jumiin ja nurmikko oli melkein polvenkorkuista. Takapihaa raivatessani löysin ison puskan raparperia, ja siitä muistui mieleeni vanha klassikko, raparperi-omenakeikauskakku. Kakun ohjeen olen alun perin löytänyt Pirkka-lehdestä, ja ohje löytyy edelleen netistä. Kun muutin Tampereelle…
Avainsana: omena
Syksyinen omena-kinuskijuustokakku
Niin siinä sitten kävi, että kesä loppui ennen aikojaan ja syksy on täällä. Olisin kyllä mielelläni vielä nauttinut lämpimistä keleistä ja uimisesta, mutta yritän löytää hyviä puolia myös syksystä. Yksi hyvä puoli syksyssä on omenat. Appivanhempieni kauniissa puutarhassa on paljon vanhoja omenapuita, ja sain viime viikonloppuna kotiinviemisiksi ison kassillisen omenia. Meillä oli eilen kaveriperhe kylässä…