Kesäkuu on vaihtunut heinäkuuksi ja puutarha kukoistaa. Mies kantaa kasvihuoneesta tomaatteja ja kurkkuja kilokaupalla, ensimmäiset uudet perunat ovat jo päässeet ruokapöytään, ja yrttimaa on tulvillaan huumaavasti tuoksuvia yrttejä. Ihanaa, kun voi rakentaa päivän ateriat oman maan antimista. Kokeilin tänään tehdä pestoa omista yrteistä. Tarkoituksena oli tehdä lipstikkapestoa, sillä olen yrittänyt keksiä käyttökohteita parin metrin korkuiselle…
Avainsana: kasvisruoka
Juustoinen kasvislasagne
Rakastan lasagnea, ja olen aina ollut sitä mieltä, että kunnon lasagnessa on lihaa, kanaa tai kalaa. Yleensä teen lasagnen broilerin jauhelihasta, lohesta tai luomulampaan jauhelihasta. Lampaanlihaa ostamme Tolvilan kartanon lammastilalta, joka on yksi suosikkilähiruokapaikoistani. (Suunnitelmissa on tehdä Tolvilasta oma juttunsa vähän keväämmällä.) Tällä kertaa perheen pyynnöstä (tai lähestulkoon vaatimuksesta) tein lasagnesta kasvisversion. Seikkailin hetken taas…
Voiko kasvishampurilainen muka olla hyvää?
Mieheni välttää punaisen lihan syöntiä, ja sen myötä koko perheellä on kasvis- ja kalapainoitteinen ruokavalio. Onhan se paljon helpompaa tehdä koko perheelle samaa ruokaa kuin jokaiselle omaansa. Olemme viime vuosina kokeilleet erilaisia ”lihankorvikkeita”, nyhtökauraa ja kasvisproteiinijauhis Jonnaa. En ole vielä ollut täysin vakuuttunut noista tuotteista, ja esimerkiksi kasvislasagnen teen mieluummin oikeista kasviksista, tomaatista, munakoisosta ja…
Muistojen munakoisovuoka
Kävimme kaksi vuotta sitten muutaman päivän matkalla Roomassa sukulaisporukalla. Ensimmäisenä iltana menimme syntymäpäiväillalliselle juutalaskortteliin eli Ghetton alueelle. Olin varannut meille pöydän Il Giardino Romano -nimisestä ravintolasta, joka on erikoistunut artisokkiin. Roomalaisittain valmistetut artisokat, Carciofi alla Romana, olivatkin tosi herkullisia, mutta sydämeni vei Melanzane alla Parmigiana, juustoinen munakoiso-tomaattivuoka. Olen siitä lähtien metsästänyt tätä makuelämystä, mutta mikään…
Suomalainen hittipasta Sisiliassa
Vietimme äskettäin viikon ihanalla Sisilian saarella sukulaisporukalla. Matkassa oli mukana yhdeksän hengen seurue isovanhemmista lastenlapsiin. Asuimme mukavassa huvilassa Etnan rinteellä, ja usein kokkasimme itse ruokaa joko grillissä tai keittiössä. Yksi helpoimmista aterioista oli tämä Liemessä-ruokablogista tuttu, suuren suosion Suomessa saavuttanut uunifetapasta. Ruoka näytti maistuvan porukalle, vaikkei pastan syvin olemus ihan kaikille auennutkaan… Suomeen palattuamme anoppini…