Raparperi-omenakeikauskakku, klassikko vuosien takaa

Olimme melkein kuukauden automatkalla Euroopassa (palaan tähän aiheeseen myöhemmin), ja sillä välin kotona puutarha oli päässyt melkoisesti villiintymään. Robottileikkuri oli jäänyt jumiin ja nurmikko oli melkein polvenkorkuista. Takapihaa raivatessani löysin ison puskan raparperia, ja siitä muistui mieleeni vanha klassikko, raparperi-omenakeikauskakku. Kakun ohjeen olen alun perin löytänyt Pirkka-lehdestä, ja ohje löytyy edelleen netistä. Kun muutin Tampereelle…

Raparperipiirakka kesää odotellessa

Vielä pari viikkoa sitten kevät eteni vauhdilla ja oli niin lämmin, että pystyin istuskelemaan terassilla ilman takkia. Sitten iski takatalvi ja saimme kunnon lumimyräkät, ja nyt kevät on vain haaveissa. Onneksi pakastimesta löytyi pussillinen raparperia, jota sain hyvältä ystävältäni Ullalta viime kesänä. Pyöräytin raparpereista piirakan, jota syödessä voi odotella kevättä ja tulevaa kesää sekä ensimmäistä…