Italialainen focaccia on jo vuosia ollut meidän perheen suosikkileipä, ja olen leiponut sitä ohjeella, jonka olen julkaissut täälläkin. Mieheni, innokas ruokahifistelijä ja uusien ohjeiden metsästäjä, etsii jatkuvasti netistä uusia ideoita kotikeittiöön. Hiljattain hän löysi sieltä uudenlaisen tavan tehdä focacciaa, ja olen nyt testaillut ohjetta pari kertaa. Täytyy myöntää, että tämä uusi ohje tulee meillä korvaamaan…
Avainsana: leipä
Ensimmäinen saaristolaisleipäni
Joulun ruokaostoksilla oli tarkoitus ostaa joulupöytään saaristolaisleipää, mutta olin liikkeellä joko väärään aikaan tai väärässä paikassa, enkä löytänyt suosikkileipääni mistään. Ajattelin sitten heittäytyä rohkeaksi ja kokeilla leipoa leivät itse, ei kai se nyt niin vaikeaa voi olla? Netti on ohjeita pullollaan, siispä yhdistelin niistä oman ohjeeni. Halusin leipään appelsiinin makua, joten lisäsin taikinaan appelsiininkuoriraastetta ja…
Helppo ja herkullinen pataleipä
Sain viime jouluna lahjaksi ystävältäni Milalta pataleipäkeittokirjan. Olin leiponut pataleipää joskus aikaisemminkin, mutta kirjan saatuani innostuin leipomaan oikein urakalla. Ohje on tosi helppo ja yksinkertainen, ja leipä on pinnalta herkullisen rapea ja sisältä pehmeä. Leivän kohottamiseen täytyy vain varata reilusti aikaa, sillä mikään pikaleipä tämä ei ole. Kunhan muistaa edellisenä päivänä tehdä leipätaikinan kohoamaan, saa…