Tikusta asiaa eli pintxoja pöytään

Palattuamme kotiin Baskimaasta halusimme vielä fiilistellä San Sébastianin ja Bilbaon tunnelmissa, ja vietimme perheen kesken pintxoillan. Pintxoja valmistettaessa vain mielikuvitus on rajana, pääasia että raaka-aineet ovat laadukkaita ja oman maun mukaisia. Yleensä pintxot pujotetaan pieneen tikkuun, josta ruoka on saanut nimensäkin, mutta sekään ei ole mitenkään pakollista.  Ensimmäisenä pöytään valmistui todennäköisesti tunnetuin pintxo, Gilda. Siinä…

Sekaanin salainen pahe

Mieheni noudattaa kasvispainoitteista ruokavaliota. Hän välttää punaista lihaa, mutta syö kyllä kalaa ja kanaa, joten hän kutsuu itseään sekaaniksi. Sekaanilla on kuitenkin salainen pahe: hän pyytää minua usein tekemään pekonilla höystettyä kukkakaaligratiinia. Ruoka on koko perheen lemppariarkiruoka uunifetapastan lisäksi. Nytkin kukkakaaligratiini on keittiössä paistamista vaille valmis. Nakkaan sen uuniin, kun tyttäreni palaa kyliltä. Kukkakaaligratiini 1…

Suomalainen hittipasta Sisiliassa

Vietimme äskettäin viikon ihanalla Sisilian saarella sukulaisporukalla. Matkassa oli mukana yhdeksän hengen seurue isovanhemmista lastenlapsiin. Asuimme mukavassa huvilassa Etnan rinteellä, ja usein kokkasimme itse ruokaa joko grillissä tai keittiössä. Yksi helpoimmista aterioista oli tämä Liemessä-ruokablogista tuttu, suuren suosion Suomessa saavuttanut uunifetapasta.  Ruoka näytti maistuvan porukalle, vaikkei pastan syvin olemus ihan kaikille auennutkaan…  Suomeen palattuamme anoppini…

Kesäillan paella

Matkustimme viime kesänä omalla autolla Espanjaan, ja kun kerrankin oli mahdollisuus tuoda kotiin isompiakin tuliaisia, niin ostimme suuren paellapannun. Ensimmäinen kokeilu pannulla tehtiin keittiössä sähköliedellä. Ongelmana oli kuitenkin keittolevyjen pienuus, lämpö ei riittänyt koko pannun alueelle. Eilen testasimme pannua ulkona terassilla kaasugrillissä. Nyt pannu lämpeni reunoille asti, ja lämmön säätely oli helppoa kaasun avulla. Kaasuliesi…