Halusin tehdä joulun juustotarjottimelle itse suolakeksejä kaupan keksien lisäksi, ja löysin netistä Kokit ja Potit -ruokablogista lupaavalta vaikuttavan ohjeen. Koska lupasin siskolle, että tuon keksejä jouluksi, ja lisäksi halusin jättää osan kotiin, tein alkuperäisen ohjeen kaksinkertaisena. Olisi varmaankin silti kannattanut tehdä keksejä samantien nelinkertainen määrä. Keksit hupenvat uhkaavasti, ja todennäköisesti joudun tekemään vielä uuden satsin jouluksi. Joten älä huoli Pikkis, keksejä tulossa!
Alkuperäisessä ohjeessa käytetään Maldon-suolahiutaleita. Itse käytin kekseihin ranskalaista sormisuolaa, jota minulla oli kaapissa. Tuoreen rosmariinin lisäksi käytin Provencen yrttisekoitusta, mutta muutkin yrtit sopivat kekseihin varmasti hyvin. Juustokeksejä voisi varmaankin tehdä lisäämällä taikinaan raastettua parmesaania.
Yrttiset suolakeksit
noin 60 kpl muotin koosta riippuen
- 5 dl vehnäjauhoja
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1 tl sormisuolaa
- 1 tl sokeria
- 2 rkl yrttejä (tuoretta rosmariinia hienonnettuna sekä Provencen yrttisekoitusta)
- 100 g voita
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 dl vettä
lisäksi
- 50 g sulatettua voita
- sormisuolaa
- Sekoita kuivat aineet ja yrtit keskenään.
- Nypi joukkoon kuutioitu voi ja öljy.
- Sekoita joukkoon vesi ja painele taikina palloksi.
- Peitä taikina kelmulla ja laita se jääkaappiin vähintään tunniksi.
- Kauli taikina jauhotetulla alustalla ohueksi levyksi ja leikkaa siitä keksejä piparimuotilla.
- Pistele kekseihin reikiä haarukalla, etteivät ne pullistu uunissa.
- Paista keksejä 200-asteisessa uunissa 5 – 10 minuuttia, niin että niistä tulee kullanruskeita.
- Voitele keksit heti voisulalla ja ripottele niille hiukan suolaa.
- Säilytä jäähtyneet keksit ilmatiiviissä rasiassa.

Suolakeksit ovat aina hyviä.
TykkääLiked by 1 henkilö