”Tähdet valaisivat tuota kaunista kaupunkia! Pylväskadut lepäsivät öisessä rauhassaan, laineet leikkivät hiljaa rannalla ja kaiken yllä kaartui sinisenä Campanian uneksiva taivas. Tämä oli Pompeijin, Herkuleen tarunomaisen kaupungin, loistavan Rooman helmen viimeinen yö!”

Edward Bulwer-Lytton: Pompeijin viimeiset päivät

Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Pompeijin kaupunki sijaitsee eteläisessä Italiassa lähellä Napolia. Se hautautui Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79, ja siellä on tehty laajoja arkeologisia tutkimuksia vuodesta 1748 lähtien. Kaivausalue on 66 hehtaarin laajuinen. Suuri osa kaupungista on vielä tutkimatta, ja kaivaukset jatkuvat edelleen. Alueella voi päästä seuraamaan arkeologeja työssään, ja mukana tutkimuksissa on ollut pitkään myös Helsingin yliopiston tutkijaryhmiä.

Pääsin vierailemaan Pompeijissa muutama vuosi sitten, kun teimme autoreissun Roomasta etelään päin Amalfin rannikolle. Olimme liikkeellä marraskuussa, jolloin Pompeijissa ei ollut lainkaan suuria turistilaumoja, ja ilma oli mukavan lämmin, muttei kuuma. Kaupunki on hämmästyttävän hyvin säilynyt, ja kaduilla vaeltaessaan voi tuntea siirtyvänsä ajassa taaksepäin Rooman valtakunnan aikoihin. 

Pompeiji sijaitsi Rooman ja Kreikan siirtokuntien välisellä kauppareitillä, ja se oli vauras kauppakaupunki. Kaupungissa oli useita hienoja huviloita puutarhoineen ja taidokkaine maalauksineen ja mosaiikkeineen. Osa näistä taideteoksista on säilynyt näihin päiviin saakka. Pompeiji tunnetaan myös eroottisesta taiteestaan, jota on edelleen nähtävillä kaupungin bordellissa.

”Vastapäätä olevassa palatsissa loistivat tuhannet valot, siellä vietettiin juhlaa. Ovet olivat auki, ja gladiaattori näki juhlapukuisen joukon kokoontuneen atriumin pyöreiden pöytien ääreen. Kauempana kimmelsi suihkulähteen kaari hopeisena kuutamossa. Pylväiden ympärille oli kiedottu kukkakiehkuroita, marmoripatsaat välkkyivät valkeina, ja naurun ja leikin seasta kuului soittoa ja laulua.”

Edward Bulwer-Lytton: Pompeijin viimeiset päivät

Kaupungilla on selkeä asemakaava. Sen kadut on päällystetty kivillä ja katuja reunustavat korotetut jalkakäytävät. Katujen ylityspaikoissa on korotetut kivet, ja kaduilla on edelleen näkyvissä kärrynpyörien painaumat. 

Kaupungin keskustassa sijaitsee keskusaukio forum, jota reunustivat temppelit ja hallintorakennukset. Kaupungissa oli nykyajankin mittapuulla hyvät palvelut, siellä oli esimerkiksi teattereita, kylpylöitä, leipomoita, ravintoloita ja kauppahalli.

Vesuviuksen purkaus alkoi 24. elokuuta vuonna 79, ja se kesti yli vuorokauden. Purkaus käynnistyi räjähdyksellä, jonka voimasta tulivuori syöksi arviolta sata miljoonaa tonnia tuhkaa ja hohkakiveä jopa 15 kilometrin korkeuteen. 

”Yläriviltä kuului naisten huutoja; miehet katselivat äänettominä toisiaan. Äkkiä he tunsivat maan keinahtelevan allaan, teatterin seinät vavahtelivat, ja kaukaa kuului romahtavien kattojen jysähtelyä. Hetken kuluttua vuoren pilvi näytti vyöryvän heitä kohti mustana ja vuolaana kuin virta, ja samassa sen kohdusta tuprahti tuhkasade, jonka mukana sinkoili suuria hehkuvia kivenjärkäleitä. Yli viinitarhojen, yli autioiden katujen, yli amfiteatterin, kauas ja lähelle, ryöppysi tuo hirvittävä kuuro, ja valtavia kallionlohkareita paiskautui aina mereen saakka.”

Edward Bulwer-Lytton: Pompeijin viimeiset päivät

Pompeijin kaupunki hautautui viisi metriä paksun tuhkakerroksen alle, ja noin 3 000 ihmistä sai surmansa. Osa kaupunkilaisista pääsi pakenemaan purkauksen alkuvaiheessa, mutta useimmat menehtyivät, koska he eivät joko tajunneet lähteä karkuun tai he halusivat jäädä suojelemaan omaisuuttaan. Tuhkan alle peittyneistä vainajista tehdyt kipsivalokset ovatkin riipaisevan surullista katsottavaa.

”Hänkin päätti uskaltaa ja astui askelen tavoittaakseen toverinsa, mutta silloin tuprahti hänen jalkojensa eteen hirveä tuhkakuuro. Burbo peräytyi vielä kerran. Pimeys oli jälleen täydellinen. Mutta tuhkasade jatkui, se peitti kohta lattian paksuna kerroksena. Tuhkasta nousi tukahduttavia kaasuja. Burbon hengitys salpautui, epätoivoissaan hän yritti paeta, mutta tuhkakasat olivat jo sulkeneet oviaukon. Hän kiljahti, kun tunsi jalkojensa vajoavan kiehuvaan liejuun.”

Edward Bulwer-Lytton: Pompeijin viimeiset päivät

Pompeiji on jäänyt mieleeni yhtenä vaikuttavimmista paikoista, jossa olen koskaan vieraillut. Historia on siellä niin käsinkosketeltavan lähellä, ja kaunis kaupunki on surullisen koskettava. Laskevan auringon säteet kultasivat temppelin raunioiden marmoripylväät, ja olisin halunnut jäädä nauttimaan tunnelmasta Pompeijin keskusaukiolla vaikka yöhön asti.

”Miltei seitsemäntoista vuosisataa myöhemmin Pompeiji kaivettiin hiljaisesta haudastaan yhä eloisana ja väreiltään himmentymättömänä. Seinät olivat kuin eilen maalatut, mosaiikkilattioilla ei näkynyt yhtään vaalennutta laikkaa; puutarhoissa olivat paikallaan pyhät kolmijalat, halleissa aarrearkut, kylpylöissä harjat, teattereissa pääsyliput; huoneissa oli täydelliset kalustot ja lamput, ruokasaleissa juhlien jätteitä, makuusuojissa hajuvesiä ja ammoin kuolleiden kaunotarten somistusvälineitä. Kaikkialta löydettiin niiden ihmisten luurankoja, joiden hoidossa kerran oli tuon loistavan elämän koneisto.”

Edward Bulwer-Lytton: Pompeijin viimeiset päivät