Hiihtoloma alkoi täällä Pirkanmaalla hyvin vetisissä merkeissä. Vettä sataa lotisee ja järvet lainehtivat vapaina. Vesihiihto olisi helpommin toteutettavissa kuin talvinen hiihtoretki ladulla. Ettei loma menisi ihan vain säitä murehtiessa, päätimme tyttären kanssa leipoa jotain hyvää loman alun kunniaksi. Netistä löytyi hauska ohje, jossa yhdistetään juustokakku ja keksit. Testasimme ohjetta ja muokkasin sitä vähän, sillä alkuperäisellä ohjeella täytettä tuli niin paljon, että siitä jäi puolet käyttämättä. Vähensin myös hiukan rasvan määrää.
Ohjeella tulee kaksi pellillistä keksejä. Niitä jää siis hyvin vielä tyttären huomiselle yökyläilyllekin, ja saadaan loma alkuun mukavasti. Hauskaa lomaa muillekin hiihtolomalaisille!

Juustokakku-cookiet
- 100 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 dl tomusokeria
- 200 g voita
- 2 dl sokeria
- 3 dl fariinisokeria
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 munaa
- 6 dl vehnäjauhoja
- 1 tl soodaa
- 4 dl suklaahippuja
- 0,5 tl suolaa
- Sekoita keskenään tuorejuusto ja tomusokeri, peitä kulho kelmulla ja laita se jääkaappiin puoleksi tunniksi.
- Vaahdota voi, sokeri, vaniljasokeri sekä fariinisokeri. Vatkaa joukkoon munat yksitellen.
- Sekoita toisessa kulhossa jauhot, sooda ja suola sekä suklaahiput.
- Sekoita jauhoseos taikinan joukkoon ja laita taikinakulho jääkaappiin puoleksi tunniksi.
- Tee cookiet: ota ruokalusikallinen taikinaa, litistä se jauhotetuin käsin pyöreäksi levyksi, laita sen päälle teelusikallinen tuorejuustotäytettä ja laita sen päälle toinen levy taikinaa. Purista reunat kiinni ja muotoile taikina palloksi. Levitä pallot väljästi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille.
- Paista keksejä 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Hyvä vinkki.
TykkääLiked by 1 henkilö