Tämän kesän Euroopan-turnee meni mönkään koronan vuoksi, mutta onneksi tilanne on täällä päin maailmaa helpottanut sen verran, että Suomesta pääsee lomamatkalle Baltian maihin. Mekin uskaltauduimme matkaan, ja teimme viikon autoreissun Viroon ja Latviaan. 

Ensimmäinen etappimme oli Tartto. Se on tuttu kaupunki jo lapsuudesta, mutta edellisestä vierailusta oli jo aikaa muutama vuosi. 

Tikupoiss

Puolivälissä matkalla Tallinnasta Tarttoon tarvitsimme ruokatauon sekä itsellemme että sähköautollemme. Imaveren kylästä teimme mahtavan löydön, Viron suurimman huoltoaseman nimeltään Tikupoiss. 

Nauroin, etten ole koskaan ollut näin innoissani mistään huoltoasemasta, mutta oli siihen syytäkin. Ensinnäkin saimme auton lataukseen, ja sillä välin kun auto nautiskeli hyvin ansaittua lounastaan, mekin pääsimme täyttämään nälkäiset vatsamme. Trendikkään virolaisesti sisustetun ravintolan valikoima oli uskomattoman monipuolinen ja raikas huoltoaseman ravintolaksi. Mieheni söi lohipokekulhon, ja minä päädyin tyttären kanssa tilaamaan Tikupoissin burgerit. Kukaan meistä ei katunut valintaansa. Ainoa mitä jäin katumaan, oli pöydän valinta. Huomasin vasta myöhemmin, että tarjolla olisi ollut hauskoja pöytiä, joiden istuimina oli keinut. Kiva idea, seuraavalla kerralla tähän pöytään. 

Pyörähdimme pikaisesti vielä myymälän puolella, ja senkin tarjonta poikkesi jonkin verran perinteisestä huoltoaseman kaupasta. Tarjolla oli nimittäin paikallisia erikoisuuksia valtavista strutsinmunista kokonaisena savustettuihin ankeriaisiin. Siinä vasta mahtava retkieväs automatkalle!

Aatrium Riia street

Tartossa majoituimme keskustan tuntumassa sijaitsevaan asuntoon nimeltään Aatrium Riia street.  Vastavalmistuneessa kerrostalossa oli tilava parkkihalli autolle, ja seitsemännen kerroksen asunto oli valoisa, avara ja täydellisesti varusteltu. Parvekkeelta oli hienot näkymät kaupungin ylle. Vietimmekin ensimmäisen illan leppoisasti asunnolla hyvää ruokaa syöden, koska pitkä hellejakso päättyi tuntikausia jatkuneeseen rankkasateeseen, emmekä välittäneet lähteä kaupungille kastumaan. Teinikin oli tyytyväinen, kun telkkarista löytyi Netflix.

Viron kansallismuseo

Tartto valikoitui matkakohteeksi lähinnä uuden Kansallismuseon (ERM) vuoksi. Rakennus on jo itsessään nähtävyys, se on rakennettu vanhan lentokentän kiitotien päälle ikäänkuin sen jatkeeksi, ja se on Viron suurin museorakennus. 

Saimme museossa helposti kulumaan kolme ja puoli tuntia. Perusnäyttelyssä esiteltiin Viron historiaa nykypäivästä kivikaudelle, ja Ural-näyttely vei jännittävälle vaellukselle Uralin kansojen pariin. Helmikuussa avattu satuaiheinen näyttely oli ihastuttava, ja innostuimme teinin kanssa leikkimään kaikenlaisilla jännittävillä taikakaluilla. Museossa olikin paljon interaktiivisia kohteita, ja esittelytekstit sai muutettua omalle kielelle.

Kierroksen lomassa kävimme hetken lepäämässä museon avarassa ravintolassa, jossa annos ihanaa lohikeittoa maksoi vaivaiset neljä euroa. 

KGB:n sellimuseo

Melkein majapaikkaamme vastapäätä sijaitsi jykevä harmaa kivitalo, jossa pahamaineinen KGB piti ennen majaansa. Nykyään kellarin selleissä toimii pieni museo, joka kertoo karmivalla tavalla synkästä historiasta ja kauheuksista, joiden kohteeksi virolaiset joutuivat neuvostoaikana. Sellit on jätetty alkuperäiseen asuunsa, ja esillä on kuulusteluissa käytettyä esineistöä ja Siperiaan kyyditettyjen ihmisten tavaroita. Aivan pienille lapsille en paikkaa suosittelisi, mutta meidän perheen teini luki tarkkaan kaikki esittelytekstit, koska aihe oli tuttu historian tunneilta.

Ylösalainen talo

Tagurpidi maja eli Ylösalainen talo oli mukava piristysruiske synkkien vankisellien jälkeen. Talo on rakennettu kirjaimellisesti ylösalaisin, ja huonekalut roikkuvat ylösalaisin katosta. Kun lattiakin on kallellaan, on vaikutelma todella kummallinen ja pyörryttävä. Saimme talosta hauskoja valokuvia, joissa roikutaan kärpäsenä katossa tai seistään suorilla käsillä sängyn päällä. 

Enkelisilta ja Pirun silta

Kävimme pienellä kävelyllä Tarton keskustassa Toomemäen puistossa katsomassa kahta kaunista siltaa, Enkelisiltaa ja Pirun siltaa (Inglisild ja Kuradisild). Molemmat ovat vanhoja, Enkelisilta valmistui vuonna 1838 ja Pirunsilta 1913. Kertoman mukaan Enkelisillalla saa toiveensa toteutumaan, kun kulkee sillan yli hengittämättä. Ei ihan helppo juttu, minulla tuo onnistui vasta toisella yrittämällä!

Vehreän puiston siimeksestä löysimme romanttisen pienen kahvilan, johon pysähdyimme lounaalle. Café Rotund tarjosi herkullisia ruoka-annoksia muutamalla eurolla. Mies ja tytär ottivat järkevästi kanaa ja riisiä, kun taas minä parantumaton herkkusuu  en voinut vastustaa lettuja mansikkahillolla.

Seuraavassa osassa matka jatkuu Latviaan.