Suomi – Ruotsi – Tanska – Saksa – Luxemburg – Ranska – Espanja – Ranska – Belgia – Hollanti – Saksa – Tanska – Ruotsi – Suomi
Toteutimme viime kesäkuussa perheen pitkäaikaisen haaveen ja matkustimme omalla autolla Espanjaan. Kilometrejä tuli lähemmäs 7000, ja aikaa matkalla meni kolme viikkoa.
Menomatkan halusimme tehdä vauhdikkaasti, että pääsisimme nopeasti perille Kataloniaan. Ensimmäisen yön vietimme laivalla Turusta Tukholmaan, ja sieltä ajoimme ensimmäisen päivän aikana Ruotsin ja Tanskan läpi Saksaan. Liikenne sujui yllättävän sutjakasti ja olimme etuajassa majapaikassa Quarnbekissä. Yöyimme maaseudulla vanhassa kivitalossa, joka sijaitsi lähellä Kielin kanavaa. Illalla kävimme ihmettelemässä kanavassa kulkevia jättimäisiä laivoja.

Toinen matkapäivä olikin sitten aika raskas. Saksan moottoritiet eivät vetäneet ollenkaan, ja seisoimme tuntikausia jonoissa ja jouduimme välillä kiertelemään metsäteitä päästäksemme moottoritiellä sattuneen kolarin ohi. Illaksi pääsimme Ranskan Nancyyn Ibis Budget hotelliin. Ehdimme käydä tutustumassa pikaisesti Nancyn keskusaukioon, jossa oli upeat kultaiset portit ja tunnelmallisia kahviloita.

Kolmantena matkapäivänä ajoimme Ranskan halki Katalonian Rabósiin, jossa meitä odotti oma pieni mökki uima-altaineen. Tämä oli jo kolmas kerta Mas Casalsissa, meidän kesäparatiisissamme. Koska olimme aikaisempina kertoina tutkineet ympäristöä jo melko tarkkaan, keskityimme tällä kertaa rentoutumaan altaalla ja kokkailemaan paikallisia herkkuja. Erityisesti mieleen jäi grillattu dorada eli kultaotsa-ahven, joka sai hiiligrillissä uskomattoman herkullisen rapean pinnan.


Oma lukunsa ovat paikalliset tuotteet, viinit ja oliiviöljyt, joita myydään suoraan tuottajilta. Rabósin lähistöllä on useita viini- ja öljytiloja. Meidän suosikkimme on Celler Cooperatiu D’Espolla, josta ostimme kotiin tuliaisiksi viinejä ja todella laadukasta, mutta edullista oliiviöljyä.

Rentouduimme Rabósissa viisi päivää, jonka jälkeen alkoivat aivan uudet seikkailut. Ajoimme päivän aikana 680 km matkan Baskimaahan pieneen Lesakan kylään. Tämä oli ensimmäinen vierailumme Baskimaassa, ja olin yllättynyt siitä, kuinka erilainen paikka se on muuhun Espanjaan verrattuna. Maisema oli hyvin alppimaista ja vehreää, ja kylät olivat kuin satukirjasta ristikkotaloineen. Baskimaassa vietimme viisi päivää, joiden aikana teimme retkiä ympäristöön, mm. San Sebastiániin ja Bilbaoon. Näistä kerron tarkemmin täällä.

Baskimaasta jatkoimme Ranskan halki Bretagneen. Seitsemän tunnin matka meni yllättävän kivuttomasti yhden pysähdyksen taktiikalla, ja olimme perillä Saint-Malossa jo iltapäivällä. Saint-Malosta ja sen ympäristöstä teen myöhemmin myös oman artikkelin, mutta voin tässä jo kertoa, että ihastuin seutuun todella ja matkustaisin sinne mielelläni myös uudestaan pitemmäksikin aikaa.

Seuraava etappimme oli Belgian Brugge. Meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa tutustua tunnelmalliseen Bruggeen. Kiertelimme helteessä kanavien varsilla ja ihastelimme viehättäviä vanhoja taloja ja puistoja. Toki söimme myös belgialaista suklaata!


Bruggesta meillä oli sitten pitkä ajomatka Belgian, Hollannin ja Saksan läpi Tanskan rajalle Flensburgiin, jossa vietimme yön. Seuraavana päivänä poikkesimme Kööpenhaminan Tivolissa, joka on harvinaisen kaunis huvipuisto. Aikaa oli sentään muutamaan huvipuistolaitteeseen, ennen kuin jatkoimme matkaa Ruotsin Jönköpingiin.

Juhannusaattona matkalla Tukholmaan pidimme tauon Vadstenassa, jossa ihailimme Kustaa Vaasan 1500-luvulla rakennuttamaa linnaa. Loppupäivän kiertelimme vielä Tukholman vanhassakaupungissa, ennen laivamatkaa takaisin Suomeen.

Kaiken kaikkiaan matka sujui yllättävän leppoisasti pitkistä ajomatkoista huolimatta. Euroopan monikaistaiset moottoritiet vetävät yleensä hyvin, ja matka etenee joutuisasti. Tästä rohkaistuneina aloimme jo suunnitella matkaa ensi kesäksi. Tällä kertaa suuntana on Italian Toscana, ja kulkuvälineenä sähköauto. Siitä sitten lisää ensi kesänä.