
Uunituore, pinnalta sokerisen rapea ja sisältä pehmeä korvapuusti on lohturuokaa parhaimmillaan. Äitini antoi minulle jo vuosia sitten Helsingin Sanomista löytämänsä ohjeen, jolla korvapuustit onnistuvat takuuvarmasti joka kerta. Tyttäreni pyytää minua usein leipomaan pullaa, ja olen nyt opettanut niiden salat hänellekin. Korvapuustit maistuvat sulatettuinakin taivaallisilta, niitä on kiva ottaa pakastimesta ja unohtaa pullaa mutustellessa niin pienet kuin isommatkin harmitukset.
Täydellinen korvapuusti
Noin 35 kappaletta
- 0,5 l maitoa
- 50 g hiivaa
- 200 g (2 1/3 dl) sokeria
- 10 g (vajaat 2 rkl) rouhittua kardemummaa
- 2 isoa tai 3 pientä munaa
- 1,5 tl suolaa
- 250 g pehmeää voita
- 1250 g (noin 19 dl) vehnäjauhoja
Täyte:
- 100 g pehmeää voita
- 4 rkl kanelia
- 1 1/4 dl sokeria
Päälle:
- Kananmunaa
- Raesokeria
- Sekoita hiiva haaleaan maitoon. Lisää joukkoon sokeri, kardemumma ja munat. Lisää myös lähes kaikki jauhot. Vaivaa taikinaa tehokkaasti noin viisi minuuttia.
- Lisää pehmeä voi ja suola ja jatka vaivaamista, jotta suola ja voi sekoittuvat taikinaan tasaisesti. Alusta mukaan loput jauhoista. Vaivaa, kunnes taikina irtoaa käsistä ja kulhosta.
- Anna taikinan levätä viileässä paikassa, esimerkiksi jääkaapissa huolellisesti muoviliinalla tai kelmulla peitettynä noin puoli tuntia.
- Jaa taikina kahteen osaan. Ota toinen puolikas taikinasta ja kauli se noin 3 mm paksuksi levyksi, jonka lyhyempi sivu on noin 30 cm.
- Levitä pehmeästä voista puolet taikinalevyn päälle. Ripottele voin päälle puolet kanelista ja sokerista.
- Pyöritä levy tiukaksi rullaksi. Leikkaa vinottain halutun kokoisiksi paloiksi ja paina korvapuusteiksi.
- Nostata korvapuusteja noin 40 minuuttia muoviliinalla peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa. Paras lämpötila olisi 30-35 astetta.
- Voitele kohonneet pullat kananmunalla, ripottele päälle raesokeria.
- Paista 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.