Satay-kanaa syyslomalla

on

Maistoin satay-kanaa ensimmäisen kerran vuosia sitten Amsterdamissa. Olimme matkustaneet monta tuntia junalla pienen taaperon kanssa Saksasta Amsterdamiin, ja hotellille päästyämme meillä oli kiljuva nälkä. Lähdimme etsimään syötävää, ja ensimmäisenä vastaan tuli indonesialainen ravintola. Indonesia oli ennen Hollannin siirtomaa, joten Indonesian ruokakulttuuri on voimissaan Amsterdamissa. Tilasin ravintolassa satay-vartaita, ja ihastuin heti tähän tulisen pähkinäiseen ruokaan.

Amsterdam
Ihana Amsterdam

Yleensä satay-kana tarjotaan vartaissa erillisen kastikkeen kera, mutta halusin nyt tehdä ruoasta kulhoversion, jossa kana ja kastike tarjotaan yhdessä riisin kanssa. 

Chilin määrää voi jokainen säätää itselle sopivaksi. Tällä kertaa silppusin mukaan ikkunalaudalla kasvavasta chilipensaasta puolikkaan palon, mutta tyttäreni mielestä poltetta oli pikkuisen liikaa. Ehkä ensi kerralla vähennän chilin määrää ja nostan pöytään chilikastikepullon, josta jokainen saa lisätä ruokaan sen verran potkua kuin haluaa.

Chili
Chilipensas pääsi syksyn tullen kasvihuoneesta sisälle lämmittelemään

Kanaa satay-kastikkeessa

(4 – 6 annosta)

  • 400 g kanafileitä paloiteltuina
  • tilkka öljyä
  • 2 dl maapähkinätahnaa
  • 1 limetin mehu
  • 1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
  • 2 cm pala inkivääriä hienonnettuna
  • tuoretta chiliä maun mukaan
  • 2 tl soijakastiketta
  • 2 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 1/2 tl cayennepippuria
  • 1/2 tl kurkumaa
  • 1/2 tl juustokuminaa
  • 2 dl kookosmaitoa
  • Tarjolle keitettyä riisiä
  • Koristeeksi tuoretta korianteria, suolapähkinöitä ja limetin viipaleita
  1. Sekoita kulhossa maapähkinätahna, limetin mehu, hienonnettu valkosipuli, inkivääri ja chili, soijakastike, seesamiöljy, ruokosokeri ja mausteet. Sekoita joukkoon kookosmaito, niin että saat seoksesta löysän kastikkeen.
  2. Paista kananpalat korkeareunaisella pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon satay-kastike, ja anna seoksen muhia miedolla lämmöllä puolisen tuntia välillä sekoitellen.
  3. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
  4. Jaa annoskulhoihin keitettyä riisiä ja kanakastiketta. Koristele annokset tuoreella korianterilla ja suolapähkinöillä.
Satay-kanaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s