Vanha kotikaupunkini Tampere on Suomen kauneimpia kaupunkeja. Erityisesti Tammerkosken seutu on minulle rakas, sillä niihin maisemiin muutin, kun tulin vuosia sitten Tampereen yliopistoon opiskelemaan. Finlaysonin ja Tampellan punatiiliset tehtaat, kuohuva koski ja upeat puistot kosken partaalla tekivät maalaistyttöön lähtemättömän vaikutuksen, ja kuljeskelin alueella iltaisin kamera kaulassa.   

Finlaysonin alueella aloitin myös työurani, en tosin puuvillatehtaalla, vaan ihan muissa hommissa. Ensimmäinen toimisto sijaitsi vintillä Finlaysonin tehtaanmyymälän yläkerrassa, ja sieltä siirryimme myöhemmin kosken partaalle Media 54 -rakennukseen. Toimistolta oli hulppeat näkymät Tammerkoskelle ja Tampellalle, ja usein huomasin jääneeni tuijottamaan maisemia tietokoneen näytön sijaan. 

Nykyään käyn kyllä usein Tampereella, mutta lähinnä asioilla. Tänä sunnuntaina otin kuitenkin oikein asiakseni viedä perheen sunnuntaikävelylle Finlaysonin alueelle äidin nuoruusmaisemiin. Halusin katsastaa kosken yllä Tampellan seinää pitkin kulkevan uuden kävelyreitin, Vapriikinraitin, ennen kuin se suljetaan talveksi syyskuun lopussa.

Jätimme auton parkkiin museokeskus Vapriikin tienoille. (Vapriikki on muuten yksi lempimuseoistani, siellä saa vaikka koko päivän kulumaan helposti.) Vapriikin ravintolan terassilta pääsee Vapriikinraitille, ja sitä pitkin Satakunnansillan kupeessa olevaan Työnpuistoon, tai toiseen suuntaan kohti Näsijärveä. Kävimme ensin kääntymässä Työnpuistossa, ja jatkoimme sitten matkaa raitin toiseen päähän Palatsinraitin sillalle, josta näkee vanhat tehdasrakennukset koko komeudessaan.

Sillalta reitti vie suoraan Finlaysonin palatsin puistoon. Viehättävän puiston tunnelma oli kuin menneiltä ajoilta, vesi ryöppysi suihkulähteestä ja suuri rautainen kotka vartioi palatsia pienen kukkulan päältä. Kotkan juurella on muistolaatat keisari Aleksanteri I:lle ja II:lle, sillä Aleksanteri I vieraili paikalla vuonna 1819. Hän ihastui kosken kuohuihin niin paljon, että myönsi skotlantilaiselle James Finlaysonille oikeudet tehtaan perustamiseksi.

Finlaysonin palatsi rakennettiin tehtaan patruunan, Wilhelm von Nottbeckin, pojalle Aleksanderille. Uusrenessanssia edustava palatsi valmistui vuonna 1899, mutta Alexander ei ehtinyt sitä juuri isännöidä, koska hän kuoli seuraavana vuonna. Palatsi oli sen jälkeen Finlaysonin johtajien asuntona, ja nykyään siellä toimii tyylikäs ravintola.

Palatsilta jatkoimme matkaamme Finlaysonin alueelle. Finlaysonin tehdas on perustettu vuonna 1820. Tehdas oli kuin oma kaupunkinsa kaupungin sisällä, sillä se tarjosi työntekijöille monenlaisia palveluita. Tehtaalta löytyi esimerkiksi oma sairaala, palokunta, poliisi, koulu ja vanhainkoti. Enimmillään tehtaalla oli noin 3300 työtekijää 1900-luvun alussa, heistä pääosa naisia. Tekstiilialaa pidettiin naisten työnä, ja tehdas houkutteli Tampereelle niin paljon naisia, että kaupunkia kutsuttiin naisten kaupungiksi.

Nykyään Finlaysonin alueella on monipuolista toimintaa: useita ravintoloita, kahviloita, museoita, elokuvateatteri, viihdekeskuksia, gallerioita sekä toimistoja. Tehtaan uudemmassa osassa Media 54:ssä, entisen toimistoni yläkerrassa, meidän entisen neukkarin tiloissa, sijaitsee nykyään Café Katto. Kahvilasta on vaikuttavat näkymät Tampereen ylle. Aurinkoisena ja lämpimänä syyskuun sunnuntaina oli ihana istuskella kattojen yllä teepkupin ja kakkulautasen äärellä.

Café Katto järjestää myös ensimmäisenä Suomessa kattokävelyitä vanhan tehdasalueen katoilla. Luulen, että ainakin meidän perheen teini voisi innostua ajatuksesta.

Finlaysonilta palasimme autolle Satakunnansiltaa pitkin. Sillalta avautuva maisema on valittu yhdeksi Suomen kansallismaisemista, eikä suotta. Maisema ikuistettiin aikoinaan myös 20 markan seteliin.

Matkaa leppoisalle sunnuntaikävelylle tuli kolmisen kilometriä. Vapriikinraitilla on muutamia portaita, mutta jos portaat tuottavat ongelmia, maisemaa pääsee ihailemaan myös Vapriikin terassilta tai Työnpuiston sisäänkäynniltä.