Matkakuumeinen perheeni teki elokuun alussa viikon lomamatkan Viroon. Uskaltauduimme reissuun sen jälkeen kun perheen molemmat aikuiset olivat saaneet kaksi koronarokotetta, ja suunnittelimme tarkasti jo etukäteen, miten toimimme matkalla mahdollisimman turvallisesti ja liikumme väkijoukkoja vältellen. Yllätys oli silti melkoinen, kun huomasimme, ettei Viron puolella maskeja näkynyt kenelläkään, eivätkä turvavälit liiemmin kiinnostaneet. Meillä sitä vastoin FFP2-maskit pysyivät…
Tekijä: tindemi
Iloinen loma Itä-Suomessa
Kotimaanmatkailu on ollut tänä kesänä suositumpaa kuin aikoihin. Mekin aloitimme kesäloman Itä-Suomen kierroksella. Ensimmäisen yön vietimme kotoisasti siskon hoivissa Valkealassa (kiitos Pikkis), ja sieltä suuntasimme kohti Lappeenrantaa. Lappeenranta Lappeenranta oli jo lapsena meidän perheen rakas kesäkaupunki. Vanhempani olivat nuorina opiskelijoina tavanneet Lappeenrannassa, ja kävimme siellä ainakin kerran kesässä. Nyt aloitimme kierroksen Lappeenrannan torilta, josta ostimme…
Pälkäneen lähiruokaparatiisi
Kaunis kotikuntani Pälkäne on lähiruokaparatiisi vailla vertaa. Idyllisissä Suomi-Filmi-maisemissa on muutaman kilometrin säteellä useita kesäisiä lähiruokakohteita. Kerroin aiemmin Laitikkalan Makukylässä sijaitsevasta Rönnvikin viinitilasta. Kivenheiton päässä Rönnvikistä sijaitsevat Suttisen marjatila, lähiruokamyymälä Kesänmaku sekä Heikkilän juustola. Lähempänä Pälkäneen keskustaa eli Onkkaalaa on Niitty-Seppälän kesätori, ja keskustassa vielä viiniköynnöksiä kasvattava Pajuparvi, josta kirjoitin viime joulun aikaan. Suttisen marjatila…
Kesäinen yrttipesto puutarhan antimista
Kesäkuu on vaihtunut heinäkuuksi ja puutarha kukoistaa. Mies kantaa kasvihuoneesta tomaatteja ja kurkkuja kilokaupalla, ensimmäiset uudet perunat ovat jo päässeet ruokapöytään, ja yrttimaa on tulvillaan huumaavasti tuoksuvia yrttejä. Ihanaa, kun voi rakentaa päivän ateriat oman maan antimista. Kokeilin tänään tehdä pestoa omista yrteistä. Tarkoituksena oli tehdä lipstikkapestoa, sillä olen yrittänyt keksiä käyttökohteita parin metrin korkuiselle…
Viinikierroksella kotikulmilla – Rönnvikin viinitila Pälkäneellä
Kaksi vuotta sitten olimme tähän aikaan kesäkuun alussa lomaparatiisissamme Katalonian Rabósissa. Siellä meidän oli tarkoitus olla tälläkin hetkellä, mutta kaikki tietävät miksi näin ei ole. Espanjassa meillä on ollut tapana käydä tutustumassa paikallisiin viinitiloihin. Olemme esimerkiksi käyneet kuuluisalla Penedésin viinialueella Freixenetin ja Torresin viinikierroksilla. Onneksi viini-intoilijalle löytyy Suomestakin mukavia tutustumiskohteita, meillä jopa ihan kotikulmilta! Vietimmekin…
Sinisimpukoita ja nousevaa matkakuumetta
Minulla oli viime viikolla juhlan paikka, sain nimittäin koronarokotteen. En saanut rokotteesta tavallisimpia yleisoireita, kuten kuumetta tai särkyä, mutta erikoinen sivuoire ilmaantui melkein heti, kun olin käynyt piikillä: sain matkakuumeen, joka aiheutti kuplivaa innostusta ja toiveikkuutta tulevista matkoista. Jospa vihdoinkin pääsemme taas suunnittelemaan uusia seikkailuita lähelle ja vähän kauemmaskin. Matkakuumeen hoitoon auttaa myös ruokamatkaohjelmien katsominen…
Sitruunainen persikka-rahkapiirakka pääsiäiseksi
Tänäkin vuonna vietämme pääsiäistä lähinnä kotona ja etänä, kun pandemia ei vieläkään osoita laantumisen merkkejä. Isän kanssa juuri soittelin, hän oli maistelemassa lammasta perinteisen minttuhyytelön kanssa keskellä Savon lumihankia. Tyttäreni taas viettää pääsiäistä videoneuvottelussa parhaan ystävänsä kanssa elokuvia katsellen. Näppäriä nuo teinit! 😀 Minä taas vietin pitkäperjantaiaamun keittiössä lempipuuhani parissa. Leivoin illaksi perjantaisushin jälkkäriksi sitruunaisen…
Raparperipiirakka kesää odotellessa
Vielä pari viikkoa sitten kevät eteni vauhdilla ja oli niin lämmin, että pystyin istuskelemaan terassilla ilman takkia. Sitten iski takatalvi ja saimme kunnon lumimyräkät, ja nyt kevät on vain haaveissa. Onneksi pakastimesta löytyi pussillinen raparperia, jota sain hyvältä ystävältäni Ullalta viime kesänä. Pyöräytin raparpereista piirakan, jota syödessä voi odotella kevättä ja tulevaa kesää sekä ensimmäistä…
Hiihtoloman herkulliset vatruskat
Lapsena hiihtoloma alkoi meillä aina matkalla Ilomantsiin. Isäni on harrastanut pitkänmatkanhiihtoa jo vuosia, ja Ilomantsissa pidettävä Pogostan hiihto osui kilpailukalenterissa aina hiihtoloman alkuun. Sillä aikaa kun isä urakoi ladulla, minä ja sisarukseni keskityimme ahmimaan maailman parhaita karjalanpiirakoita, joita meille tarjottiin sukulaispaikassa. Ilomantsissa olen maistanut ensimmäisen kerran myös vatruskoita, perinteisiä pohjoiskarjalalaisia perunapohjaisia piirakoita, jotka täytetään ilomantsilaisittain…
Mummun marjakiisseli
Kiisseli kuului olennaisena osana lapsuuteni ruokapöytään. Äiti teki aina valtavan kulhollisen marjakiisseliä, ja se nostettiin pöydän päähän odottamaan, että saimme pääruoan syötyä. Kiisselissä hyödynnettiin oman maan marjoja, mustaherukoita, punaherukoita, mansikoita ja vadelmia sekä marjaretkien aarteita, mustikoita ja lakkoja. Marjojen keruu ei lapsena aina ollut kaikkein mieluisinta puuhaa, mutta kannoimme kortemme kekoon, jotta saimme juoda äidin…